Istanbul ja Vietnam

Herättiin aamulla paikallista aikaa jo ennen viittä, tai tarkemmin Anne heräs. Meikäläinen jatkoi unia Annen herätysyrityksistä huolimatta aina seitsemään asti. Aikaero tekee varmaa tehtävänsä. Täällä ollaan siis 5 tuntia edellä Suomen aikaa. Aamiainen tässäkin hotellissa oli oikein hyvä. Erikoisuutena voisi mainita nuudelikeiton johon en oo aiemmissa hotelliaamiaisissa törmännyt. Syötiin oikein tuhdisti ja sovittiin että lähdetään taksilla kohti sotamuseota. Muita päivän suunnitelmia meillä ei vielä siinä vaiheessa ollutkaan.

Otettiin taksi hotellin edestä ja pieneksi yllätykseksemme koko 5 minuutin matka museolle sujui ilman ongelmia ja veloituskin tapahtui mittarin mukaan. 30 000 dongia (1.2 euroa). Vasta taksista pois noustuamme huomasin että kuskin pirulainen oli antanut vaihtorahat väärin takasin. Tappio oli tosin vain 10 000 dongia, mutta silti. Aiempiin kokemuksiin nojaten epäilykset vain vahvistuivat.

Itse sotamuseo oli mielestäni melko hyvä kokemus. Oli herättävää lukea yksittäisten ihmisten kohtaloista ja nähdä niihin liittyvät kuvat mm. teloituksista, agent orangen vaikutuksista ja muista sodan kauhuista. Näkökulma asioihin oli, ymmärrettävästi, yksipuolinen. Pahat tunkeutujat tulivat ja tekivät pahojaan hyville Vietnamin asukkaille. Ehkä tämä olikin totuus.

Museon jälkeen päätimme lähteä käymässä paikallisessa eläintarhassa, joka oli vain muutaman kilometrin päässä museosta. Otimme taksin museon edestä ja katsoimme että kuski pisti mittarin päälle. 10 000 dongia oli lähtömaksu. Mittari pyörikin asiaan kuuluvasti aivan viime metreille asti, jolloin Anne kysyi että miten tuohon tuli noin suuret lukemat. Siinä vaiheessa menetimme lopullisesti uskomme Vietnamin taksikuskeihin kun kuljettaja kertoi matkan hinnaksi 294 000 dongia (n. 11 euroa). Matka kesti kuitenkin n. 5 minuuttia, eli saman verran kuin aamulla, mutta hinta 10 kertainen. Kerroin mielipiteeni asiasta kuskille ehkä jopa hieman kovemmalla äänellä niin vastaukseksi sain perkeleellistä huutoa siitä että matka oli yksisuuntainen ja tämän se maksaa…. Ehdotin jo poliisilaitokselle ajamista, mutta päädyttiin kuitenkin maksamaan matka. Hetken jopa harkitsin kuskin pään irroittamista ja ruumiin kätkemistä takakonttiin, prkl. Mietittiin jälkikäteen että mitä noissa tilanteissa voi tehdä, niin ei oikein keksitty muuta kuin että karkaa paikalta maksamatta, mikä ei sekään kuulosta kovin hyvältä. Varsinkaan jos ei ole pienempiä seteleitä taskussa, että voisi heittää oikean maksun taksiin ja häipyä. Sitä vitutusta kesti muutama tunti, mutta nyt ollaan jo rauhoituttu. Episodista johtuen päätimme kuitenkin eläintarhassa käynnin jälkeen kävellä hotellille. Unohdettiin vaan ottaa hotellin osoite, tai mitään muutakaan tietoa siitä ylös 🙂 Dongitkin oli jo aika lopussa. Matkan varrella pysähdyttiin ottamaan yhdet virkistävät oluet ja Annelle hermoja rauhoittamaan parit gin tonikit 🙂

Lopulta löydettiin aika läheltä hotelliamme rahanvaihtopiste niin saatiin lisää pelimerkkejä. Anne pääsi shoppailemaan ja miulle löyty hyvä kello ranteeseen (maksoi 10 taalaa). Tai no, ei se kovin hyvä ollut kun meni rikki n. 10 minuuttia oston jälkeen 🙂 aateltiin että perkeleen kusettajia taitaa olla nää kaikki pygmit. Onneksi kauppatytöt oli niin reiluja että vaihtoivat kellon toimivaan.

Hotellille päästyämme otettiin pienet päikkärit ja sen jälkeen suunnattiin ulos syömään. Vetästiin oikein pitkän kaavan kautta alku- ja pääruokineen koko setti. Hintaa tuli reilut 20 euroa, eli n. 3 kertaa halvempaa kuin vastaava Istanbulissa. Pohdittiin hieman Istanbulin hotellivaihtoehtojakin viimeisiksi lomapäiviksi ja taidetaan kallistua vähän parempien hotellien puoleen. Meinattiin että viimeistään Phu Quokissa varaillaan hotelli ettei jäädä ilman. Harmillista vaan että kone Istanbuliin saapuu jo ennen kuutta aamulla. Minkään hotellin huoneen luovutus ei ala niin aikaisin. Täytyy yrittää sopia etukäteen aikaisempi huoneen vastaanotto…

Niin ja pakko sanoa muutama sana Saigonin liikenteestä. Aina kun näkee toimivat liikennevalot jotka auttaa kadun yli, huokaa helpotuksesta. Aivan helvetillinen trafiikki, enkä oo ite vielä keksiny millä säännöillä se toimii. Tuntuu että jokainen ajaa risteykseen miten sattuu ja pienemmät väistää isompia. Kadun ylitys ilman liikennevaloja vaatii rohkeutta tai ainakin muutaman promillen.

Huomenna suunnataan sitten 12 jälkeen päivällä lentokentälle ja Phu Quockiin. Saa nähdä millaisia huijareita siellä on 🙂