Istanbul ja Vietnam

Herättiin aamulla jo hyvissä ajoin enne aamiaista. Ensimmäisen kerran n. Klo 5.30 paikallisen moskeijan rukoushuutoon. En tiedä tottuisiko moiseen kailotukseen ikinä.  Itse nukuin yön kuitenkin hyvin. Anne valitti että naapurin nainen ulisi ainakin muutaman kerran yön aikana. Aamiaisella selvisi syykin naisen outoon voihkintaan. Nainen on kuuro ja piti jostain syystä omituista ulinaa päällä silloin kun leikki lapsensa kanssa.

Aamiainen tarjoiltiin hotellin ylimmästä kerroksesta josta oli suora näkymä Marmaranmerelle. Aamuaurinko lämmitti ruokailutilan mukavan lämpimäksi ja tunnelma oli oivallinen. Kaiken kruunasi vielä mahtava aamiainen. Tätä varjosti hieman meikäläiselle iskenyt mahakipu. Epäilin että edellisenä iltana nautittu turkkilainen kepappi tuoreella salaatilla oli osasyyllinen. Otin yhden Imodiumin ja homma oli onneksi sillä hoidettu.

Meidän järjestetty retki alkoi klo 8.45 hotellin edestä. Kiertueelle osallistui meidän kahden lisäksi Panamalaiset mies ja hänen tyttärensä sekä oppaamme. Opas oli n. 30 –vuotias mies jonka äiti oli saksalainen ja isä turkkilainen. Ensimmäisenä mentiin siniseen moskeijaan ja mies kertoi erittäin elävästi ja yksityiskohtaisesti moskeijan ja Konstantinnopolin historiaa. Seuraavaksi suuntasimme Hagia Sophiaan jotka kaikki olivat siis aivan muutaman minuutin kävelymatkan päässä hotelliltamme. Tämän jälkeen nautimme turkkilaista teetä Hagia Sophian edessä olevassa kahvilassa, vai pitäisikö sanoa teelässä. Oppaamme kertoi meille turkkilaisen turismibisneksen varjopuolista ja varoitti kaikenlaisista kaupustelijoista joiden motiivit ja myyntipuheet eivät välttämättä olleet niitä rehellisimpiä. Tämän jälkeen opas kysyi haluaisimmeko mennä tutustumaan paikalliseen hallituksen sertifioimaan mattokauppaan. Siellä kuulemma pääsi tutustumaan aitojen turkkilaisten naisten käsin kutomiin mattoihin. Porukalla päätimme ottaa riskin ja lähteä katsomaan mistä oli kyse ennen suureen Basaariin suuntaamista. Minulla oli takaraivossa pieni tunne että tässä joutuu vielä lähtemään Vietnamiin matto kainalossa 🙂 Ennakkoluuloni toteutuivat ja paikassa oli varsin aggressiivinen myyntimeininki. Mattojen hinnat kuitenkin pitivät huolen siitä ettei kauppoja edes vahingossa päässyt syntymään. Sellainen normaalikokoinen about 1,2mx1,8m villasta tehty turkkilainen matto kotiin kuljetettuna 1900 euroa. Kovasti yrittivät vakuutella että tämä on tulevillekkin sukupolville säilyvä perintötavara joka vain kasvattaa arvoaan ajan myötä. Mietin mielessäni kuitenkin että on vielä muutama asia jotka hankin ennen 1900 euron mattoa.

Joka tapauksessa saimme nähdä miten mattoja tehdään ja miltä ne näyttävät parhaimmillaan. Nyt tiedän jopa mikä ero on turkkilaisella käsin tehdyllä ja muilla matoilla. Se on tuplasolmu.

Bond- elokuvistakin tutun basaarin nähtyämme kävimme syömässä porukalla ja heitimme hyvästit Panamalaisille seuruetovereillemme sekä ystävälliselle ja selkeäsanaiselle oppaallemme. Päätimme hotelliin päästyämme ottaa Annen kanssa pienet tirsat koska tulossa oli pitkä ilta lentoasemalla lähtöä odotellessa. Koneen on aikataulun mukaan määrä startata matkaan klo 0.50. Yhteenvetona opastetusta kierroksesta, joka maksoi 35 euroa / naama, voi sanoa että oli koko rahan arvoista. Olin tutustunut hieman kaupungin veriseen historiaan jo aiemmin ja oppaan tarinat olivat mielenkiintoisia. Liekkö se selvä merkki ikääntymisestä kun menneisyys alkaa kiinnostamaan 🙂

Unien jälkeen läksimme hotellin lähistöllä sijaitsevaan kalaravintolaan nauttimaan illallista. Minä söin alkuruoaksi paistettua mustekalaa ja pääruoaksi jättiläiskatkarapuja. Anne otti pääruoaksi blue fish –nimistä sapuskaa. En tiedä mitä se mahtaa olla. Ruoka oli joka tapauksessa maukasta ja viinikin ihan hyvää. Hintaa kahden hengen ruokailulle tuli reilut 60 euroa, eli suunnilleen Suomen hinnoissa mennään.

Ruokailun jälkeen olikin sitten jo aika lähteä kohti lentokenttää. Olimme varanneet sukkulakyydin hotellilta lentokentälle jo aiemmin ja hyppäsimme minibussiin puolen yhdeksän maissa. Onnistuneen turvatarkastuksen ja check innin jälkeen meille jäi 2.5 tuntia aikaa tapettavaksi. Päätin käyttää ajan kirjoittamalla tänne blokiin päivän tapahtumat ja nauttimalla muutaman olusen. Ennen lähtöä täytyy taas antaa Annelle parit terävät ettei se itke koneessa 🙂 harmi etteivät tunne jägermaisteria täälläpäin maailmaa.