Maanantaina nukuimme hieman pitempään, mutta ehdimme hyvin aamiaiselle. Itseasiassa olemme ehtineet kaikille aamiaisille tähän mennessä, mikä on meidän reissuissamme hyvinkin poikkeuksellista. Aloimme jo aamutuimaan pohtimaan mielessäme mikä olisi paras konsti päästä seuraavaan kohteeseemme, Valparaison kauniiseen (?) kaupunkiin. Netistä olimme ko. kohteesta lukeneet sen olevan boheemi ja värikäs kaupunki aivan meren rannalla. Kaupungissa toimi vilkas satama ja ennen Panaman kanavan valmistumista se oli hyvinkin merkityksellinen laivojen pysähdyspaikka. Suunnittelimme ajelevamme metrolla keskusasemalle, mistä ottaisimme bussin Valparaisoon ja parin tunnin matkan jälkeen olisimme perillä. Varasimme edellisenä iltana hotellin yhdeksi yöksi paikasta nimeltä TerraNostar (meidän maa?). Se on 4 tähden hotelli ja bookerssin kuvien perusteella aivan viihtyisä paikka. Näillä reissuilla on vaan oppinut suhtautumaan melko epäilevästi kuvien ja hotelliesittelyn antamaan vaikutelmaan, saapi nähdä miten tällä kertaa käy.
Kysyttiin hotellin respasta ulos kirjautuessamme miten heidän mielestä olisi paras päästä Valparaisoon ja sanoivat saman minkä olimme jo itsekkin ottaneet selville. Hotellin loppulasku oli reilut 300 euroa, mikä oli melko paljon kolmesta yöstä tämän tasoisessa hotellissa. Kävimme vaihtamassa lisää rahhoo ja suuntasimme kohti metroa. Tällä kertaa toiminta olikin meille jo tuttua ja pääsimme ilman suurempia kommelluksia perille. Ekaan junaan hyppäämisemme tosin estyi kun astetta pulskemmat Chileläistyttäret estivät pääsymme junaan, samalla selvisi myös ettei kannata työntää sormia sulkeutuvien metro-ovien väliin sillä ne eivät avaudu.
Bussiasemalla kävimme kysymässä lipunmyynnistä tiketit Valparaisoon, ystävällinen neito ilmoitti hinnaksi 7 euroa / naama ja lähdön tapahtuvan noin tunnin päästä. Naikkonen kävi vielä kädestä pitäen näyttämässä mistä bussi lähtee, näytimme todennäköisesti niin surkeilta reppanoilta että saatiin erityiskohtelua. Bussia odotellessa kävimme nauttimassa aseman ravintolassa oluset.
Bussi oli oikein hieno ja ilmastointi pelasi. Ajeltiin pari tuntia ja saavuttiin Valparaisoon. Mielestäni tiet olivat hyvässä kunnossa ja homma pelasi kaikin puolin hyvin. Valparaiso paljastui olevan oletetusti vähemmän hieno kuin Santiago, talot olivat matalampia ja asutus oli levittäytynyt läheisille kukkuloille. Arkkitehtuuri kaupungissa oli hyvin mielenkiintoinen sillä lähes kaikki talot olivat maalattu erilaisilla kirkkailla väreillä ja katumaalauksia sekä valitettavasti myös graffittitöherryksiä oli joka puolella. Emme saaneet taksia bussiasemalta ja päätimme käpsytellä läheiselle metroasemalle. Mielestämme katsoimme kartasta että metro kulkee hotellimme suuntaan ja matkaa olisi vain pari kilometriä. Metron tyttö kuitenkin sanoi meille espanjaksi jotain, jonka kuvittelimme tarkoittavan ettei metro mene sinne minne haluaisimme. Tämän jälkeen tyttö kirjoitti meille lapulle espanjaksi jotain busseista, mutta emme tajunneet tekstistä yhtään mitään. Päätimme kävellä pääkadun vartta ja ottaisimme taksin lennosta. Siinä emme kuitenkaan onnistuneet vaan kävelimme koko matkan hotellille asti. Aurinko porotti niin perkeleesti ja jo aiemmin palaneet käsivarret ja naama ottivat lisää osumaa. Aurinkorasvaa en ollut onnistunut vielä hankkimaan.
Hotelli oli ihan mukava ja huone nykyaikainen, sänkykin oli miellyttävä, tosin ei kovin leveä. Suihkuhuoneeseen ei ollut ovea ja lasiseinän läpi oli suora näkymä huoneeseen, mielenkiintoinen ratkaisu 🙂 Kävimme vielä saman iltana hieman tutustumassa kaupunkiin, mutta emme kovin perinpohjaisesti. Katselimme netistä paikalliset nähtävyydet ja selvisi että Pablo Narudan taloon kannattaisi käydä tutustumassa. Illallisen ja muutaman olusen jälkeen katsoimme vielä netflixistä jonkun leffan ja sitten kävimme nukkumaan.
Aamulla nautimme aamiaisen hotellin ravintolassa. Aamiainen ei ollut perinteinen buffettyyppinen ratkaisu, vaan tarjoilija kysyi meiltä mitä haluisimme hänen luettelemalta listalta. Otin paistetut kananmunat, muroja ja jugurttia sekä voileipiä kinkulla ja juustolla sekä tietenkin teetä. Niin jäi mainitsematta että edellisenä aamuna minulle iski migreenikohtaus ja muistin taas miksi en ole juonut kahvia moneen vuoteen. Niinpä otin tällä kertaa teetä. Aamiaisen jälkeen paikallistimme mielestämme Pablon talon ja lähdimme kävelemään kaupungille. Jyrkkiä katuja kavuttuamme ylös kukkuloille, näköala oli oikein mainio ja otettiin jopa muutamia kuvia matkamuistoiksi. Muutaman tunnin kävelyn jälkeen löysimme Pablon talon. Paikka oli siis museoitu ja lippu maksoi noin 7 euroa / naama. Hinnalla sai kuulokkeet joilla pystyi kuuntelemaan Pablon elämäntarinan ja talon historian. Kaveri paljastuikin oikein mielenkiintoiseksi hepuksi ja myöhemmin erään kahvilan tarjoilija kertoi että vuosi sitten oli aloitettu Pablon kuolemansyyntutkinta kun oli herännyt epäilys että hänet olisikin salamurhattu Pinochetin toimesta. Tutkina kuitenkin keskeytettiin hallituksen puututtua asiaan. Tarjoilija kertoi myös että Chilen kansa on edelleen jakautunut Pinochetin kannattajiin ja vastustajiin 40 vuotta kaverin kuoleman jälkeen. Ei oo helppoa heilläkään. Juteltiin myös jonkun verran Suomen tilanteesta ja poliittisesta järjestelmästä ja saatiin taas kehuja kaverilta miten hieno maa meillä on, ja se totta vieköön onkin kun vertaa heidän systeemiinsä. Pakko sanoa muuten tähän kohtaan kun juteltiin aiemmin usalaisen pariskunnan kanssa ja kysyin heiltä pitääkö kuulemani huhu paikkaansa että heillä voi vähentää verotuksessa hyväntekeväisyyteen antamat varat. Tämä piti kuulemma paikkansa, ja se on täysin käsittämätöntä, ja mielestäni johtaa vääjäämättä kasvavaan korruptioon ja rikkaiden ja köyhien eriarvoistumiseen, mutta niin kuulemma vapauden tyyssijassa USA:ssa. Hetken rupateltuamme tarjoilijan kanssa jatkoimme matkaa. Kävimme hotellilla huilaamassa ja illan tullen pistäydyimme syömässä paikallisessa ravintolassa. Olimme ottaneet hotellista vielä yhden ylimääräisen yön ja seuraavana aamuna lähtisimme takaisin Santiagoa kohti ja alkaisimme pikkuhiljaa valmistautua kotimatkaan.
Merkinnät RSS-syötteenä