Istanbul ja Vietnam

” Hyvin nukutun” yön jälkeen herättiin pirteinä ja reippaana uuteen aamuun. Tosin paikalliset pygmit, liikenne ja kiekuvat kukot pitivät huolen siitä, ettei se hermo pääse vahingossakaan lepoon. Yön hälinä taukoaa vain noin kello 2-5 välillä, eli jos haluat matkailla rauhallisessa ja kiireettömässä ympäristössä niin Saigon ei ole sun paikka.

Aamiainen oli jälleen herkullinen. Siihen kuului riisipuuro, kakkuja, tuoreita hedelmiä, pekonia, makkaraa ja taas nuudelikeittoja. Saatiin vielä aamiaisella ollessa pieni ohjelmanumero, kun katottiin hotellin ikkunasta ulos. Siellä oli papukaija, jonka omistaja oli jättänyt yksin kepinnokkaan. Se räpytteli pääalaspäin yrittäen ylösnousemusta, mutta eihän siitä mitään tullut, koska sen naru oli kiertynyt kepin ympärille ja jalkaan monelle kierrokselle. Tässä vaiheessa ajattelin soittaa jo eläinsuojeluyhdistykselle…

Sitten alettiin valmistautua Phu quociin lähtöön, me päätettiin jo siinä vaiheessa, että taksi tilataan etukäteen hotellin respasta. Uloskirjautuminen sujui helposti ja etukäteen maksettu taksimatka sujui hyvin. Uskomme näihin teidenritareihin palautui pikkuhiljaa ja maksoimme taksikuskille pikkasen extraa.

Vietnam Airlinesin terminaali oli pieni, meluisa ja merkinnät melko epäselviä. Onneksi Jarkko on niin fiksu, että osattiin mennä oikeista porteista. Mainittakoon vielä tässä se, ettei sinne kentälle kannata mennä kovin aikaisin sillä lennonnumerot ja portit ilmestyivät tauluihin vasta n. tuntia ennen lentoa.

Kaikki sujui koneeseen asti niin kuin strömsöössä. Tosin unohdettiin ottaa ne lentopelkojuomat. Tästä johtuen oli melkoinen jännitys pakaroissa ja ajattelin että nyt se noutaja sitten tuli. Jarkkoakin tais pikkasen jänskättää. Lentomatka oli tähänastisista töyssyisin,  ja ainoa mitä koneessa tarjoiltiin oli vesi. Ei siinä keretty juuri kissaakaan sanoa kun oltiin jo perillä. Lentoaika oli n. 45min.

Phu quocin lentokenttä on yksi iso työmaa, eli tiejyriä ja muita koneita täällä on pilvin pimein. Kenttäkin on vasta hiljattain valmistunut. Se täällä onkin mukavaa, että näimme ensimmäistä kertaa kaupungin hulinan jälkeen myös paljon puita, vuoristomaisemia, kukkia  ja lintuja. Lentokentälläkään ei ollut muita kuin meidän koneessa tulleet. Veikkaisin että päivässä ei tule kuin kymmenkunta lentoa.

Otettiin taksi lentokentän vierestä. Joku kentällä työskentelevä tyttö kertoi kuskille määränpäämme ja päästiin kivuttomasti perille. Hotelli on selvästikkin jo nähnyt parhaat päivänsä. Vastaanoton tyttö kertoi meille heti kättelyssä että varaamamme bungalowi ei ole vapaana ja että saisimme ”paremman” huoneen tilalle. Kuullosti hyvältä ja suostuimme tähän. Huoneeseen päästyämme emme ihan heti nähneet sitä parempaa puolta 🙂 Noh onhan siinä 2 isoa sänkyä jos tulee riitaa niin on molemmille oma 🙂 Mietitään vielä että mennäänkö valittamaan huoneesta, mutta taidetaan tyytyä osaamme. Ei siellä kuitenkaan tuu kovin montaa hetkeä hereillä vietettyä.

Kun saimme tavarat purettua niin vatsa kurni siihen malliin että täytyi suunnistaa lähimpään ravintolaan. Kysyimme respasta missä päin olisi ruokapaikkoja ja tyttö opasti meidät oikeaan suuntaan. Kävelimme n. 1 km päähän rannalle mistä löysimme mukavan baari/ravintolan jossa alkoi juuri sopivasti onnelliset tunnit. Siinä rannalla istuessa ja kylmää juomaa siemaillessa kyllä hermo lepäsi Saigonin hulinan jälkeen. Otettiin ruoaksi kerhovoileivät jotka kävivät kyllä ruoasta, olivat sen verran isot. Syötyämme lähdimme kävelemään rantaa pitkin ja katselemaan menoa. Pimeä ehti jo tulla.

Rannalla paikalliset ihmiset pitivät nuotiota ja juopottelivat lauleskellen. Mekin istuimme rantabaariin leputtelemaan jalkoja. Naapuripöydässä istui joukko Suomalaisia ja vaihdettiin muutamat sanat heidän kanssaan. Olivat Kuopiosta ja olleet muutaman päivän Vietnamissa. Yksi heistä tilasi pöytäänsä pullon vodkaa ja Anne päätti tehdä saman. Maksoi n. 2.5 e/pullo. Hörpittiin se ja lähdettiin vielä kävelemään rantaa toiseen suuntaan. Löydettiin tyhjä rantabaari, jonka omistaja heräsi kun käveltiin tiskille. Mies laittoi baarin auki ja alkoi tarjoilemaan meille. On kuulemma low season ja siksi ihmisiä niin vähän. Sopii kyllä meille. Ostettiin vielä pullo vodkaa evääksi ja lähdettiin takaisin hotellille. Joskus kyllä tuntuu ettei sitä opi koskaan virheistään, nimittäin ei taaskaan muistettu katsoa mikä se meidän hotellin nimi on ja missä se mahtaa sijaita. Käveltiin päätielle (saaren läpi ei mene kuin 1 tie) ja mielestämme oikeaan suuntaan eikä silti löydetty hotellia. Meillä oli mukana turistikartta, johon meidän noin-sijainti oli merkitty, mutta ei päästy kärryille siitä missä ollaan. Kysyttiin ohjetta yhdeltä kioskin tädiltä, mutta hän ei osannut auttaa. Seuraavaksi pysähdyimme yhteen baariin neuvoa antaville ja kyseltiin tarjoilijalta missä mahdetaan olla. Tarjoilija ei puhunut hyvää englantia, mutta kävi hakemassa baarin omistajan paikalle. Omistaja oli 34-vuotias nainen nimeltään Liu (jos nyt oikein muistan)joka jäi istumaan meidän pöytään. Juteltiin siinä sitten pitkälti yli puolen yön drinkkiä maistellen ja Liu lupasi että hänen poikaystävänsä voi heittää meidän moottoripyörällä hotelliimme kunhan tulee töistä. Miekkonen tulikin joskus yhden jälkeen ja heitti meidät hotellille. Hieman huvitti kun hotellimme oli ehkä 300 m päässa ko. baarista 🙂 En varmaan oo kovin väärässä jos sanon että sillä 2.5 e vodkapullolla oli osuutta tapahtuneeseen.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Päästiin huoneeseen ja nukuin sikeästi aamuun asti. Anne heräsi yöllä ukon ilmaan ja vettä tuli kuulemma tosi kovasti. Onneksi ei satanut illalla.